Mistähän sitä aloittaisi? Sen verran kerron, että nimeäni tai ikääni en paljasta. Sanotaanko että ikä on siinä 20-30 välissä. En asu pääkaupunkiseudulla, enkä ole kokenut tarvetta edes käydä siellä vaikka asuinkin töiden perässä ulkomailla suurkaupungissa tovin jos toisenkin.. En tiedä vielä oikein, miten tämä bloggaus toimii tai mitä kaikkea aion kertoa. Halusin itselleni päiväkirjan, viime raskauden aikana kirjoitin ihan perinteisesti vihkoon -mikä olisi tietysti ihana muisto joskus tulevaisuudessa. Mutta keskenhän se raskaus meni viikolla 13. Toivotaan että nyt kävisi parempi tuuri.
En tiedä millaisia siellä ruudun toisella puolella ollaan, mutta täällä ainakin yksi tuuliviiri ilmottautuu! (heh, voi tietysti nämä hormonit edesauttaa :-D) Mutta, koitanpa kertoa nyt jotain itsestäni. Asun omistusasunnossa avopuolisoni kanssa, vuosia yhdessä ollaan oltu muutama & on meillä tuossa tuollainen pieni karvakaverikin heiluttelemassa häntää. Ihan siis perus suomalainen pariskunta ("perhe"). Ikäeroa minulla ja miehelläni on parisen vuotta, minä tietysti nuorempana. Vaikka välillä sitä voisi luulla että minä se vanhempi olen -varsinkin kun tuossa nuo pleikkari pelit ja vempaimet makoilevat pitkin poikin. Tiedustan, että olen pieni perfektionisti ja siivousfriikki, vaikkei aina voimia ja energiaa ole siihen. Minua vain suunnattomasti inhottaa tulla kotiin, jos likaisia astioita löytyy sieltä sun täältä, pölyä pöytien pinnoilta ja sohvan tyynytkin sikin sokin. Toivon että energiani palautuisi kohta! Imurin esille vetokin on yhtä suuri haaste kuin avantoon meneminen.
Taidan myös olla pikkuisen äkkipikainen ja sellainen minullehetikaikkinyt -persoona. Inhoan yli kaiken odottamista. Kello käy..
No kuitenkin, olin tuossa viime vuonna raskaana ja kesken meni juuri kun olin jo ajatellut kailottaa koko maapallolle että masussani asustaa pieni rakkaus. Toisin kävi, kuvaakun oltiin hakemassa sairaalasta, niin kuulin että pienoinen ei ole selvinnyt -ja jos olisikin, olisi syntynyt erittäin vammaisena. Luonto päätti säästää tämän neitokaisen viimesetkin järjen rippeet. Henkilökohtaisesti en vain kestäisi saatikaan jaksaisi huolehtia sairaasta lapsesta. (Hatunnosto ja suuri kunnia Teille jotka siihen kykenette!) Keskenmeno oli siis kova paikka. Onhan sitä kummankin osapuolen suvussa ollut paljon. Joten mikä olisi tämän raskauden kanssa toisin? Tottakai toivon että ei nyt menisi kesken, mutta kuitenkin pelko on liian suuri että alan miettimään jos niitä kipuja jotka kohduntyhjennys aiheuttaa. En haluaisi kokea sitä uudestaa! Aika ei kultaa sitä muistoa, ei sitten millään. Muistan vain ne itkuiset yöt ja päivät, kun ei edes sängystä jaksanut nousta vessaan.
Tuleva vauva ei ole tekemällä tehty, vaan sovittii miekkosen kanssa että antaa tulla kun luonto niin päättää. Onhan tässä yli 6kk ilman ehkäsyä oltu. Miksi joidenkin on vaikea tulla raskaaksi? Sitä tuskin kukaan tietää.
Joulun Ihme, laskettu aika olisi jouluviikolla. Saattaa tietysti muuttua. Mutta näillä tiedoilla ja näkymin jouluaattona olisi pieni nyytti sylissä! Voi kunpa kaikki menisi hyvin ♥
Huh, tulipa tekstiä! Kuvia en aio julkaista itsestäni taikka mistään mistä voisi minut tähän yhdistää.. Ehkä sitten kun vauva syntyy, voin paljastua. Siihen asti, pysy kuulolla!
♥/ xoxo
Tuosta vammaisen lapsen saamisesta.. Voin kertoa etten usko että kukaan niin haluaisi valita että saisi vammaisen lapsen ja uskon että suurin osa on sitä mieltä ettei jaksaisi, mutta kun sen vammaisen lapsen yllättäin saakin niin eihän sulla oikeastaan ole muuta vaihtoehtoa kuin jaksaa.
VastaaPoistaKyllä mä sen tiedän, ja kyllähän sitä sitten rakastaisi yhtälailla olkoon terve tai ei. Omasta henkisestä kunnosta en sitten tiedä.. Kuitenkin herkkä ja tunteellinen olen, joten voi se kuitenkin kova kolaus olla.
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista